Ylipainoa ja liikaa rasvaa sekä alhainen suorituskyky

Ylipainoa ja alhainen suorituskyky OSA 1/3


Moni meistä treenaa liikaa ja liian kovaa, sekä yrittää pudottaa painoa syömällä liian vähän ja yksipuolisesti. Jojolaihdutus ja kropan rääkkääminen on kovin yleistä tänä päivänä, mutta se ei ole elimistölle hyväksi, eikä niillä keinoilla saavuteta pysyviä tuloksia.
Toinen ääripää on ne ketkä eivät treenaa ollenkaan ja syö yli kulutuksen jolloin painoa kertyy rasvan muodossa ja lihakset surkastuu.

Lähes 10 kiloa ylipainoa sairauden aikana

Sairastuin itse vakavasti muutama vuosi sitten ja lihoin noin 10kg tänä aikana.
Jos olisin sairaudesta toivuttuani lähtenyt yleisien trendien mukaan ns. ”kaalisoppadieetille”, viljattomalle, maidottomalle, hiilihydraatittomalle yms. ruokavalioille ja alkanut treenaamaan ylikovaa monta kertaa viikossa, olisiko kroppani sitä kestänyt? Vastaus on hyvin yksinkertainen, ei se olisi sellaista kestänyt.
Minun oli alettava laittamaan itseäni kuosiin ja aloin tekemään sitä ihan samalla lailla miten asiakkaanikin sen tekevät, eli maltillisella ja säännöllisellä harjoittelulla ilman mitään ylimääräisiä ”kikkailuja”, riittävällä levolla sekä laadukkaalla, terveellisellä ja ennen kaikkea riittävällä syömisellä.
 

Erään asiakkaani tie hoikempaan ja suorituskykyisempään kroppaan

Aloin valmentamaan vuoden alussa erästä 52 vuotiasta naisasiakasta. Hän oli lihonut viimeisen vuoden aikana lähes 12kg. ja lihomisen seurauksena oli tullut liuta muitakin ongelmia.
Jos olisin laittanut hänet viimeisempien villitysten mukaisesti treenaamaan 7 kertaa viikossa ylikovaa rääkkitreeniä ja tiputtanut päivittäisen kalorinsaannin alle tuhanteen niin mikä olisi ollut lopputulos hänen tavoitteisiin verrattuna? Tässäkin vastaus on hyvin simppeli, lopputulos olisi ollut erittäin huono eli tavoitteet olisivat jääneet saavuttamatta ja hänen elimistö olisi mennyt vain lisää sekaisin.
Asiakkaani saavutti todella hienoja tuloksia kolmessa kuukaudessa ilman, että hän näki kertaakaan nälkää tai treenasi itseään ylirasitustilaan.  

Asiat eivät tietenkään tapahdu itsestään

Ajan löytäminen treeneille on usein haasteellista, vaikka sitä aina löytyy kun laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Tuloksellisessa kehonmuokkauksessa pitää treenata säännöllisesti, mutta ei todellakaan joka päivä.
Asiat eivät toki tapahdu sormia napsauttamalla. Tavoitteiden eteen pitää harjoitella riittävän paljon ja kovaa sekä säännöllisesti ja syödä laadukkaasti ja riittävästi.
Mutta kehoa ei todellakaan kannata rääkätä jatkuvasti eikä pitää nälkäkuoleman partaalla.

LUE LISÄÄ!

Jätä kommentti