Nosta energiatasojasi sekä paranna suorituskykyäsi arjessa ja työssä, muokaten samalla kroppaasi sporttisemmaksi ilman rääkkitreeniä ja kitudieettejä.

VOIMAHARJOITTELUSSA HUOMIOITAVIA ASIOITA OSA 5.

Nyt käsitellään oikeanalaisen tekniikan tärkeyttä voimaharjoittelussa. Näen liian paljon väärällä tekniikalla suoritettuja
voimaliikkeitä. Niitä näkee muun muassa kuntosalilla, ryhmäliikunnassa, urheilijoiden keskuudessa ja varsinkin junnu-urheilussa (palataan tähän asiaan jossain

vaiheessa).

Oikea suoritustapa eli tekniikka on TODELLA tärkeätä voimaharjoittelussa. Kun tekniikka on kohdallaan, liike tuntuu oikeassa paikassa, eikä kuormita vääriä paikkoja. Varsinkin kun ollaan isojen painojen tekemisissä väärä tekniikka voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa loukkaantumisen.


Otetaan tähän esimerkiksi hauiskääntö. Todella moni, varsinkin miespuolinen treenari tekee hauiskääntöä liian isoilla painoilla, jolloin liikkeeseen pitää
ottaa keskivartalon heilautus mukaan, jotta painot saadaan ylipäätään ylös. (tästä pääset videoon jossa näytetään väärä ja oikea tekniikka)

Tällä huonolla tekniikalla liikkeen teho kohdistuu suurimmaksi osaksi keskivartaloon ja siihenkin väärällä tavalla. Kun lannerankaa taivutetaan varsinkin painojen kanssa toistuvasti nopealla liikkeellä taakse ja eteen niin se voi aiheuttaa alaselkäongelmia pitkässä juoksussa.

Hyvässä tekniikassa koko vartalo on kuin patsas ja liikkeen suorittaa käden koukistaja (katso videon loppupuoli)

Opettele aina voimaharjoittelutekniikat ensin ja ota tarvittaessa pätevä ammattilainen neuvomaan ne. Näin vältyt mahdollisilta vammoilta ja kroppasi ei kulu turhaan ja saat liikkeistä parhaan mahdollisen hyödyn.

Seuraavassa osassa kerron mitä muuta kannattaa voimaharjoitteluliikkeitä tehdessä ottaa huomioon.

Mukavia ja turvallisia voimatreenejä!

t. Jani

Jätä kommentti

hCaptcha